Kannelmäki Crew

Torstai

Palasimme Hannun kanssa viikon puolivälissä Arkangelista ja vietin kesäleskeyttäni töiden ohella niitä näitä puuhaillen. Perhe oli hajaantunut ympäri Suomea, enkä heidän luokseen viikonloppunakaan ajellut. Vietin viikonloppuni Hämeenlinnassa, toki sielläkin perheen parissa sanan laajassa merkityksessä. Sukutapaamisen yhteydessä kävimme niin Hämeen linnassa kuin Vanajanlinnassakin, ohjelmaa riittävästi ja mopoilut jäivät meno- ja tulomatkaan.
Edessä on vielä viikko töitä ennen varsinaista kesälomaa, sitten pakkaukset Suden selkään ja suunta pohjoiseen. Tällainen on suunnitelma ja hyvä onkin. Muistelen viime kesän ajomatkaa: Ensimmäiset viisikymmentä kilometriä paistoi aurinko, mutta kun sade alkoi sitä kesti. Ajoin sateessa viisi ja puolisataa kilometriä liina kasvojen edessä. Kun liina tuli litimäräksi, sitä piti työntää kielellä ettei se ihan olisi liimautunut kasvoihin ja tukkinut hengitystä. Jos siinä olisi vetänyt lipat ja pöpelikköön, olisi varmaan tukehtunut märkä liina naamalla. Tällainen on suomalaisen masokistimotoristin sovellus vesikidutuksesta.
Lopulta tekopitäjä lähestyi ja aurinko pilkahti hetkeksi tervehtimään kulkijapoikaa. Mutta vain hetkeksi ja kohta näin vastaan tulevan uraa kyntävän auton heittävän sellaisen ryöpyn vettä, että tiesin siitä riittävän minullekin. Tiukka ote tongasta ja pysyin mukana vesileikissä. Että sellaiset tervetulotoivotukset. No, se oli vasta alkua. Kun köröttelin taajama-alueelle alkoi sellainen sade, ettei koskaan. Ajelin tyhjentyneen kaupungin läpi ja onneksi osasin reitin ulkomuistista, Kuhmo oli muuttumassa Venetsiaksi. Olin läpimärkä ja konekin yskähteli. Säiden selvittyä oli öljynvaihto edessä, sillä jostakin oli reissun aikana mennyt runsaasti vettä moottoriöljyn sekaan.

Havahdun märistä muistoistani. Nyt on helteinen heinäkuinen torstai-iltapäivä ja aurinko paistaa. Vielä on huominen päivä töitä ja sitten loma alkaa. Ajan Helsingin Rajasaareen, minne minut opastettiin tulemaan. Kun huomasin että John Phillip Mäkinen ja Paola Suhonen ryhtyvät tekemään leffaa, ilmoittauduin oitis avuksi. Mitäpä sitä kesäleski muutakaan. Kuvauksiin nimittäin kaivataan tyylikästä moottoripyörää ja -pyöräilijää. Arvelen näiden ehtojen täyttyvän.

Viirus-teatteri evp. esittää moottoripyöräkerhotilaa

Rajasaaressa on varsin värikkääksi maalattu rakennus, jonka edessä on yksi moottoripyörä. Ajan moponi sen viereen ja riisun kypärää ja nahkoja vähemmäksi. Seinässä lukee Viirus, tämä talo on ollut teatterikäytössä. Mietin, ovatko oven luona istuskelevat elokuvan tekijöitä, kättelen heidät ja esittelen itseni. Jarko, lahtelainen motoristi, on samalla asialla, toisilla on toiset asiat. Elokuvantekijät eivät ole tulleet. Nämä muut ovat isäntiämme, talonvaltaajia ja heidän vieraitaan, romanialaisia kerjäläisiä. Talo on siis vallattu ja valtaajat ovat antaneet kuvausluvan. Romanialaisista on ollut hyvin paljon juttua lehdissä viime viikkoina. Pihassa on puolijoukkueteltta, koska rakennusta pidetään asumiskelvottomana.

Mad Max (takana) saapuu

Lisää moottoripyöriä tulee paikalle ja elokuvantekijätkin tulevat. Pääsemme kuvauksiin. Filmiä tehdään ulkona ja sisällä. Elokuvan juonirakenne selviää. Meille jaetaan kerhotunnukset, edustamme näköjään Helsingin Bronxia. Tämä sattuu minuun kuin nyrkki silmään. Tunnuksissa on Paola Suhosen tiikerikuvio, joka sitten varmaankin on kevään 2009 muotia. Pihan hiekalla pörräämme ympäriinsä, pöllytämme hiekkaa ja huudatamme moottoreita.

Paola kuvaa. Taustalla romanialaisten asunto.

Aurinkoinen päivä painuu iltaan ja ulkokuvaukset lopetetaan siltä päivältä. Minulla on pienenpieni sivuosakin vessakohtauksessa - toivottavasti sitä ei takiani leikata lopulta kokonaan pois.

Vessakohtauksen libretto lavuaarissa

Jengi lähdössä Jenkkapirtille. Tomi stunttina.

Vuorossa on vielä bilettämiskuvauksia kerhotilassa. Taiteilemme muutaman mopon sisätiloihin rekvisiitaksi. Saan toimia valomiehenäkin Wolfin ajovaloilla. Ilta hämärtyy ja ajelen kotiin. Pakkaan lomakamat, sillä huomenna on oltava valmiina nopeaan irroittautumiseen kaupungista.

Luonnerooli

Perjantai

Viimeisestä työpäivästä karkaan hieman etuajassa. Mutta lähdenkö kuitenkaan tarpeeksi aikaisin? Hannu on jo lähtövalmiina Kannelmäessä parkkipaikalla kun saavun. Aikaa kuluu pieneen varustetäydennykseen ja Emmi tyrkkää eväspussin mukaan - pussillinen kanankoipia matkaevääksi.

Hannun H-D on jo malttamattomana odottanut lähtökäskyä

Ajamme kohti legendaarista Jenkkapirttiä. "Muistattekos Vesivehmaan jenkkaa pojat vielä..." Dumarikin vertasi omia laulujaan Vesivehmaan jenkkaan: sitä samaa se on. "Monen vuoden jälkeen mä Hesarilla luudaan ja dallaan sinne minne klabbit kuljettaa". Kotiseuturakkaus on kotiseuturakkautta ja se laajentaa rakkauksien kirjoa. Kaipaan kaikkialle missä olen ollut ja etenkin sinne missä vielä en. Kannelmäki Crew MC ajaa nyt Vesivehmaalle sekä faktassa että fiktiossa. On kiire, sillä on ehdittävä ajoissa.

Jenkkapirtti

John Phillip ja Paola

Käskynjakoa

Jenkkapirtin laajalla parkkipaikalla on melkoisen paljon mopoja, enemmän kuin Helsingissä. Bay City Bikers MC on paikalla runsaslukuisena. Me kaksi edustamme Kannelmäki Crew MC:tä aidoimmin. Päivä on loistava ajokuvauksiin. Pyöriä on parisenkymmentä. Saamme Johnilta ja Paolalta ohjeita ja käymme sulkeisharjoituksiin. Ajamme ryhmänä lyhyttä tiepätkää ja teemme tarkkaan sovittua paikalletuloa tanssipaikalle. Kaasuttelemme ja siirrymme joukkona tanssipaikkaa kohti. Tämä tehdään niin monta kertaa, että opimme sen. Myös maantieajoa kuvataan edestä ja takaa.

Iltapäivän aikana ajamme varmaankin noin viitisenkymmentä kilometriä. Kun tulemme viimeistä kertaa paikalle kaikki sujuu automaattisesti samalla tavalla vaikka kuvausauto ei olekaan paikalla vaan jossain takanamme. Siirrymme määrätietoisen maleksivana joukkona tanssilavalle, jonka ovi on tiekuvausten aikana auennut. Sisältä tuleva mies taitaa hieman säikähtää hyvin harjoiteltua tilan haltuunottoamme ja kysyy ääni vapisten mitä me sinne... Tämä kohtaushan taitaa toimia.

Kuvaukset päättyvät ja nautimme kevyttä kenttäevästä. Huomenna on rekkakohtausten vuoro ja siihen meillä ei ole mitään annettavaa. Päivä on ollut mukava, Mäkinen, Suhonen ja muut kuvantekijät ovat kelpo sakkia. Bay City Bikersit kutsuvat meitä kerhotiloihinsa saunomaan, milloin vain satumme tienoilla ajelemaan.

Köytän kamani Suden selkään ja varustaudun ajamaan kohti yötä ja pohjoista. Hannu lähtee Helsingin suuntaan. Minun ensimmäinen etappini on Partaharju Pieksämäellä. Tytti on siellä isosena. Suunnittelen moikkaavani häntä ja mietiskelen yöpymismahdollisuuksia. Olen kyllä tarvittaessa valmis ajamaan läpi yönkin, mutta mikä se sellainen tarvis on... Soitan tyttärelleni ja hän lupaa tuntea minut. Kun kysyn yöpaikkaa, hän sanoo olevansa rippikoululeirillä isosena, ei leirintäalueen hoitajana. Ilta viilenee ja hieman hämärtyy. Ajokeli pysyy kuivana.

Muutaman tunnin kuluttua ohitan usvan verhoaman Kutemajärven kyläkaupan.

---

torstain kuvat: Juha, perjantain kuvat: Hannu

---

Mistä tässä on kyse:

LYHYTELOKUVA "Kai Manneravaruus" 2008

tuotanto:

Ohjaus: John Phillip Mäkinen

Apulaisohjaus: Paola Suhonen

Käsikirjoitus: Suhonen & Mäkinen

Kuvaus: Eero Lämsä

"Mun juttu on roadmovies ja rakkaus"

Kuvaus: Elokuva kertoo tangolaulajaksi haaveilevasta, herkän totisesta nuorukaisesta, Kai Manneravaruudesta ja hänen moottoripyöräjengi-johtaja isoveljestään, tyylikkään viileästä Rickystä ja heidän maailmojensa kohtaamisesta ja kohtaamattomuudesta. Mukana häärii myös
Kain manageri ystävä, isompiin kuvioihin tähtäävä, puheiltaan suurempi maailmanmies Quutsie. Kesäpäivät kuluvat, kauniit naiset häilyvät ympärillä, pojat puhuvat rakkaudesta, jaettu joutilaisuus ja yksinäisyys vuorottelevat.
Tangokilpailun finaalista tippunut Kai toteuttaa Rokki-mies-Quutsien vastustuksesta huolimatta haaveensa esiintyä legendaarisella Vesivehmaan jenkkapirtillä. Maantiellä yksin liftatessaan hän törmää ihmismielen karikatyyreihin; ahneeseen taksikuskiin, puhumattomaan rekkamieheen ja hulluun taiteilijanaiseen. Perillä bändi soittaa Baddingia ja Kohtalontangon.